09/05/2014

Pastellileivoksista harmaaseen seinään.


1 Söpöt "blogi-leivokset" eli macaronit löytyivät -arvatkaa mistä -. (Lidlistä). Hinnalla ei ollut pilattu, sillä tusina macaroneja maksoi 3,79 euroa. Ostin toiseksi viimeisen paketin pakastealtaasta, luulenpa että olivat Lidlin Italia-viikoilta, eivätkä pysyvästi valikoimassa mutta kannattaa toki käydä katsomassa, sillä näin halvalla näitä ei juuri mistään saa. Stokkallahan ja kahviloissa siis 1 - 1,5 euroa kappale.

2 Chilit kasvavat korkeutta. Pariin on tullut jo kukan alut. Kirsikanpuun oksat eivät vieläkään kuki, joten niistä "risuista" en ottanut tällä kertaa kuvia. 

3 Tällä kertaa herneenversotkin menestyvät ja ovat somia lasipurkissa.

4 Harmaa seinä, olohuoneen seinä. Välillä vähän tympii ja seinä tai lattia kaipaisi  tällä hetkellä suurta väripilkkua (maalaus, näyttävää grafiikkaa tai kehystetty juliste). Mietin viitsisinkö kokeilla passikuvan ottamista seinää vasten, kun seinä sen mahdollistaisi. Nykyään kun passikuvan voi lähettää sähköisesti ja siihen ollaan pikkuhiljaa siirtymässä kai kokonaan (hui). Eräänä näyttönä oli passikuvan ottaminen, joten tuntumaa on teknisiin ominaisuuksiin, mutta voi olla etten jaksa alkaa kikkailemaan silti (varsinkin kun olisin itse kuvattavana) ja mieluiten olisin hankkimatta rikolliselta näyttävää omaa kuvaa paperinpalaan. Mutta pakkohan se kai on, kun 10 vuotta voimassa ollut passi menee umpeen. Nykyään joutuukin suorittamaan moisen byrokratia-seikan peräti viiden vuoden välein.


P.S Ai että kun olen kerrankin ylpeä Suomen euroviisu-biisistä! En ole edes suuri euroviisu-fani ollut, mutta nyt kiinnostaa enemmän kuin koskaan. Toinen vahva suosikkini on Alankomaat. Finaali menee vähintään tallennukseen, koska suorana näkemisestä en mene takuuseen. 

No comments:

Post a Comment

Kiva ku kommentoit! / Thanks for a comment!